Jos minä jonnekin voisin ääriviivani piirtää, piirtäisin ne pakkasen kirpaisemaan ilmaan.
Silloin saattaisi erottaa kaiken kivusta onneen, epätoivosta helpotukseen.
Saattaisi myös nähdä kuinka herkän kalpeasta löytyy myös sävyisän voimallinen.
Olen aina ollut herkkä, erityisherkkä. Muistan kuinka jo aivan pienenä tyttönä koin kaiken todella voimakkaasti, niin ilot kuin surutkin.
Koin usein oloni ulkopuoliseksi ja aistin herkästi ihmisten mielialoja ja tunnetiloja. Se oli hyvin väsyttävää silloin ja sitä se on vielä tänäkin päivänä, mutta onneksi tätä herkkyyden helinää osaa jo käsitellä itsessään.
Nykypäivän suorituskeskeisessä maailmassa herkkä usein on tosi kovilla.
On ei erityisherkkiä ihmisiä, ketkä eivät välttämättä voi käsittää kuinka
tunnepitoisesti elämän herkkä ottaa. Tietyt ilmeet, eleet, sanamuodot saavat erityisherkän tuntosarvet äärimmilleen väpättämään. Saattaa olla,
että toisen sanomisia miettii monta päivääkin.
Onneksi tässäkin asiassa voi kasvaa ja opetella suodattamaan, mutta valitettavasti ei kokonaan. Erityisherkkyys on synnynnäinen hermojärjestelmän ominaisuus. Se kulkee koko eliniän mukana.
Se on myös rikkaus. On ihanaa tunteä voimakkaasti luonnon kauneus tai runojen sisältö tai musiikin vaikutus kropassa.
Vaikka olenkin erityisherkkä niin tarvittaessa minusta löytyy ruutiakin.
eli se ei todellakaan tarkoita, että erityisherkkä on joku maan matonen.
Kunnioitetaan toisiamme ja erilaisia piirteitämme. Kuunnellaan toisiamme ja yritetään luoda parempaa ja lempeämpää tulevaisuutta. Yhdessä. Ei yksin.