Sinä voit ja saat olla kiltti, mutta et
äärimmäisyyksiin asti.
Ei ole tarkoitus romahduttaa itseään
maailman vaatimusten edessä.
Kiltteys on hyvä asia , mutta liika kiltteys ei.
Se vie voimat ja uuvuttaa.
Minä erityisherkkänä olen taipuvainen miettimään
mitä minusta ajatellaan ja mitä kukakin ajattelee.
Onneksi vanhemmiten olen pystynyt hiukan
muuttamaan ajatteluani ja käyttäytymistäni.
Mutta uskon etten koskaan pääse tietyistä
piirteistäni eroon. Ja ei minun tarvitsekaan.
On ollut aikoja, kun olen kiltteydelläni uuvuttanut
itseni. Se on mennyt niin pitkälle, että olen ollut
todella uupunut. Nyt, kun katson pahimpia
aikoja niin mietin kyllä miksi ihmeessä olen
päästänyt joskus itseni siihen pisteeseen, että
unohdin itseni lähes kokonaan olemalla liian kiltti.
Jos haluaa voi unohtaa itsensä täysin ja keskittyä
vain siihen mitä muut ajattelevat ja miettivät.
Sanoa aina kyllä, vaikka haluaisi sanoa ei.
Kulkea toisten perässä ja olla hiljaa, vaikka haluaisi
avata suunsa. Mutta nämä asiat tehdessään kadottaa
itsensä ja sen mitä itse haluaa, mitä itse tarvitsee ja
mistä unelmoi.
En tarkoita, että ei saisi olla kiltti. Nimenomaan arvostan
ihmisissä kiltteyttä ja empaattisuutta. Mutta se, että
kadottaa itsensä miellyttäessään muita oman hyvinvoinnin
kustannuksella ei johda mihinkään, ei ainakaan mihinkään
positiiviseen.
Opettelua ja harjoittelua se vaatii, että osaa myös sanoa ei.
Ja se, että kuuntelee mitä itse tarvitsee. Ja mitä apua on
kenellekään yliuupuneesta ihmisestä?
Olen sitä mieltä, että toisia ihmisiä pitää auttaa ja kuunnella.
Täytyy olla ihminen ihmiselle, Mutta aina täytyy myös
muistaa, että on itsekin ihminen.
Se, että puolin ja toisin kuunnellaan ja jutellaan on unelma
ihmissuhde. On ihanaa omata sellaisia ihmisiä kenen kanssa
ei tarvitse esittää mitään, ei miellyttää, eikä olla jotain mitä
ei ole. On upeaa, kun arvostetaan juuri sellaisena kuin on.
Ei vaadita toisiltamme liikaa vaan ollaan kuulolla ja katsellaan
avoimin silmin. Niin voidaan oppia toinen toisiltamme arvokkaita
asioita.