Toivoa ja uskoa meistä jokainen tarvitsee.
Ei anneta huolien hukuttaa vaan valon
valaista.
Hymyile ja elämä kyllä hymyilee takaisin.
Kun tänään kävelimme mieheni ja koiramme Murun kanssa
pitkin auringon kultaamia polkuja, miten kauniilta kaikkialla
näyttikään. Aurinko lämmitti jo kasvoja. Linnut lauloivat.
Ihan kevät fiilis! Ihanaa!
Minulle viime viikot ovat olleet uuvuttavia. Alhaiset ferritiiniarvot
ja sen mukana tuoma jatkuva väsymyt on ollut lamauttavaa.
Tuntuu, että voimia ei ole mihinkään. Se on vaikuttanut myös mieleen.
Lisäksi lomalla iski joku flunssa joka vei voimia. Kävin korona testissä
ja se oli negatiivinen. Tuntuu, että voimat eivät ole vielä palautuneet
kuitenkaan.
Olen helposti alakuloon vaipuva muutenkin. Osaan kyllä myös iloita
ja parasta elämässä on sen tasaisuus.
Inhoan muutoksia, etenkin isoja sellaisia. Niitä vain väistämättä myös
elämäämme annetaan.
Ilmoittauduin opiskelemaan ja koulutus alkaa syksyllä. Sitä odotan kovasti,
mutta myös jännityksellä. On ihanaa kehittää itseään ja tehdä jotain uutta,
vaikkakin ne muutokset ovat itselleni aina vaativia. On ihmisiä, jotka rakastavat uusia tilanteita ja haasteita. Oikein odottavat niitä. En valitettavasti kuuluu kyseiseen joukkoon, vaikka haluaisinkin kuulua.
Mutta siis jotenkin tänään kävellessämme tuntui, että valo suorastaan
lävisti minut. Tuntui, että kaikki järjestyy ja minunkin väsymykseni tulee
helpottamaan. On vain uskottava huomiseen ja siihen, että kaikella on
tarkoituksensa. Haluan toivottaa kaikille toiveikasta kevättä ja kaikkea
hyvää!