Huoli.
Tuo voimia syövä,
unet vievä epämieluisa tunne.
Liian usein se on kaivautunut paidan
kauluksesta sisään.
Liian usein myös turhaan syönyt
sisintä, kun mitään todellista aihetta
huoleen ei ole ollutkaan.
Tämä teksti pompsahti eteeni arkistoistani. Tänään tämä on juuri sopiva
teksti julkaistavaksi. Itselleni. Ja kaikille, ketkä painiskelevat huolien huuruissa.
Nukuin huonosti. Liian vähän. Huoli on istunut olallani viime yöstä saakka.
Yritin tuupata sitä pois, mutta ei. Siinä se on istunut.
Jossain kohtaa aamupäivää olo alkoi olla suurinpiirtein ok, mutta lääkärireissu
keikautti taas ajatukset huolen puolelle. Paniikinomainen tunne on pinttyneesti
tarrautunut kauluksiini. Liian usein jään pohtimaan ja pyörittelemään asioita
päässäni. Ne suurenevat ja suurenevat. Etenkin jos olen väsynyt ja unet on jääneet
vähäisiksi.
Äitini rauhoitteli taas kerran mieltäni ja mieheni sanoi, että mietin aivan liian paljon taas.
Onneksi ympärilläni on tukijoita.Tiedän, että huomenna varmasti on jo parempi olo ja
tämän päivän murheet ovat takanapäin.
Usein jos oikein pahasti paniikin/ahdistuksen päästää liiaksi kietomaan verkkojaan
ympärille, elämä tosiaan tuntuu potkivan päähän. Mutta, kun osaa tunnistaa, että
tämä on vain huoli. Se on tunne. Ja usein vielä täysin turha huoli, voi huokaista ja
hengittää taas vapaammin.
Omalla kohdallani on ollut terveyden kanssa ongelmia. Ei vakavaa, mutta yhtä jos
toista toisen perään, niin se on jotenkin pahentanut oloa ja saanut paniikkitunteet
taas nousemaan helpommin esiin. Tiedän, että tämä kuuluu erityisherkkään luonteeseeni
ja, kun näitä sanoittaa ääneen, se helpottaa. Uskon, että on monia muitakin huolien tai
kuviteltujen huolien kanssa painiskelevia. Teille kaikille haluan sanoa: ”Huomenna on
päivä uus. Hyvää yötä ja levollista pääsiäistä!”