Muista itsesi

Muistithan aamulla herättyäsi kiittää,
katsoa peiliin hymyillen?
Muistithan päivän mittaan puhua itsellesi
lempeästi, taputtaa olalle tsempaten?
Sillä tiedäthän sen muruseni, hyvyydellä
on ihmeellinen voima.
Myös silloin, kun kohdistat sen omaan
itseesi.

Oletko sinä muistanut olla tänään itsellesi armollinen?
Oletko kehunut, kannustanut, hoivannut itseäsi?
Se on yllättävän vaikeaa jos sattuu olemaan samantyylinen
kuin minä olen, erityisherkkä itsekriitikko.

Päiväni koostuu erityisherkkänä hyvin pitkälti siitä miten ja
missä suunnassa tuntosarveni sattuvat missäkin tilanteessa
sojottamaan. Jos huomaan, että ympärilläni on huonoa oloa,
huolia tms. imen ne kuin sieni itseeni. Samoin teen hyvistä
fiiliksistä. Se vähän niin kuin kuuluu tähän erityisherkän
”pakettiin”. Toki näitä tuntemuksia ja tunteiden säätelyä voi
harjoitella ja sitä teenkin aktiivisesti, läheisteni sekä terapeuttini
avustuksella.

On todella tärkeää osata arvostaa itseään. Arvostaa omaa hyvin-
vointiaan ja työn tekemistä hyvinvointinsa eteen. Tarkoitan töitä
hyvässä mielessä, ei niin, että siitäkin tulee pakkopullaa.

On hyvä säännöllisesti pysähtyä ja miettiä, että onko onnellinen.
Jos ei, niin miettiä miksi ei ja yrittää tehdä sen tai niiden asioiden
hyväksi jotain missä kokee olonsa huonoksi.

Tärkeänä koen myös itsensä kehittämisen sellaisissa asioissa mistä
pitää ja nauttii. Se luo itsevarmuutta ja mielihyvää.
Itselle se on kirjoittaminen, ehdottomasti. Tulevat opiskelut syksyllä
myös kutkuttaa mukavasti vatsanpohjassa. Mietin kuinka pitkän
opiskelu tauon jälkeen mahdankaan selviytyä. Nämä ajatukset kuuluvat
asiaan, tiedän sen.
Vaikka pelottaa ja arveluttaa, silti kannattaa mennä toisinaan muka-
vuusalueensa ulkopuolelle.

Aina, ihan aina on myös kuunneltava omaa vointiaan. Jos keho sanoo,
että nyt on levättävä niin silloin on kuunneltava itseään.
Täytyy huilata. Liiallinen kiire ja stressi ei ole ihmiselle hyväksi, kuten
meistä jokainen tietää. Riittävä määrä työtä ja lepoa hyvässä suhteessa
on tärkeää yleiselle hyvinvoinnillemme. Vaikka kuinka kiirehtisimme,
juoksisimme ja haalisimme lisää töitä tai mitä tahansa, emme tule
sen onnellisemmiksi. Päinvastoin.

Kuuntele siis itseäsi. Arvosta Luojan luomaa. Kiitä, kuuntele ja ole oma
itsesi.