Sinulla on vain yksi sydän.
Muistathan hellien ja lempeydellä
sitä käsitellä.
Armollisuudella ja rakkaudella
hoivata.
Muistan kuinka en pystynyt rauhoittumaan. Kehoni oli koko ajan
kuin äärimmilleen viritetty.
Jos pysähdyin, sydän hakkasi ja päässä humisi.
Tästä on nyt parisen vuotta aikaa, kun tuntui, että elämä oli vain
suorittamista. Pikkuhiljaa masennuksen tiukat sormet olivat tarrautuneet
mekkoni helmaan. Ahdistus puski päälle ja unet olivat katkonaisia.
Yritin painaa samaan tahtiin kuin aiemminkin tein. Aavistelin, että nyt on
masennus iskenyt kyntensä kiinni ja pitäisi hellittää. Olen aiemminkin
kokenut masennuksen ja tiesin sen. En vain halunnut myöntää sitä.
Enkä halunnut sanoa ääneen, että olen erityisherkkä ja koen asiat niin
voimakkaasti, että joskus se jopa sattuu. Tuntui kuin rintaa raastettaisiin
irti toisinaan. Niin voimakkaita ahdistuskohtaukset olivat.
Samoihin aikoihin oli taloomme asettunut myös kauan odotettu
koiranpentu. Mikä tunne oli saada pikkuruinen taloon. Olimme koko
perhe aivan myytyjä hänestä, Murusta.
Huomasin kuitenkin, että väsyin pienen koiranpennun hoitamisesta,
joka vaati koko ajan jotain. Ja minähän tanssin tämän prinsessan
tahdissa kuten hän halusi. Suorittaminen vain paheni. En edes käsittänyt
miten jännittynyt olin. Ehkä ei niin hyvä aika ollut ottaa koiraa tuossa kohtaa.
Silti en kadu. Se on ollut alusta saakka ja on edelleen minun paras ystäväni.
Olemme kuin majakka ja perävaunu. Kuinka suuri
side välillemme onkaan syntynyt. Murun kuului tulla silloin taloon,
vaikka en voinutkaan hyvin. Ja siitä olen kiitollinen, että hän on
perheessämme.
Sinnittelin tuolloin aika pitkään ennen kuin oli jäätävä sairauslomalle, sain
oikean hoidon ja pääsin terapiaan. Minulle sanottiin, että olisi pitänyt
jäädä jo paljon aiemmin. Tämä kaikki ei siis johtunut koiranpennusta, mutta
se lisäsi suorittamistani ja huolehtimistani. Erityisherkkyyteni on ja pysyy
minussa. Se ei lähde koskaan pois. Tämä matka on opettanut minulle myötä-
tuntoa itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Et voi tietää mitä kukakin kantaa
sisällään. Koskaan ei siis pitäisi tuomita. Jollekin toiselle pieni määrä on
iso ja toiselle iso määrä pieni. Olemme yksilöitä. Toinen kestää enemmän
kuin toinen asioita.
Se mikä on tärkeää, osaan kuunnella itseäni nyt paremmin. Aina, läheskään
aina en onnistu ja jotkut päivät ovat suorastaan hirvittäviä, mutta kokoa
ajan kasvan, muutun. Ja se tuntuu hyvältä. Kuinka tärkeää onkaan pitää itsestään
huolta. Sydän ei kestä liikaa ahdistusta, stressiä ja huolia. On opittava armahtamaan
ja olemaan lempeä. Näitä hoen nykyään. On vain pakko. Jos meinaa elää levollisempana
Emme kuitenkaan ole täällä sattumalta. Nauttikaamme siis elämän matkastamme.