Kunpa ahdistuksen viitan voisi riisua ja
pukeutua levollisuuden samettiseen syliin.
Kunpa sen viitan, ahdistuksen viitan voisikin tuosta noin vaan
riisua ja pukeutua ihanan lempeään, samettiseen levollisuuteen.
Mutta ei se niin vain yleensäkään mene.
Jos on taipuvainen ahistuneisuuteen, on vaikea saada sitä pois,
kun se iskeytyy päälle. Ennakointi auttaa toisinaan ja toisinaan ei.
Rentoutusharjoitusten tekeminen säännöllisesti saa noita epämää-
räisiä ahdistuksen ja paniikin oireita kyllä aisoihin. Täytyisi vaan muistaa
tehdä niitä säännöllisesti. Silloin apua saisi. Itselläni vain tahtoo
käydä niin, että unohdan tai annan kiireen voittaa. Ja sittenhän
ahdistus onkin jo voittanut. Kunpa vain saisin säännölliseksi tavaksi,
että joka päivä teen harjoitteen. Ja sen jälkeen olisi
helpompi käyttää rentoutusta apuna monessa tilanteessa arjen
vilinässä.
Lähiaikoina on tuntunut kuin kahlaisi suossa. On väsyttänyt, ahdistanut
ja ollut mieli maassa. Tuntosarveni ovat olleet oikein kunnolla töissä
aistiessani ja pohtiessani. Kun on ahdistunut olo niin silloin myös erityis-
herkkyys on voimakkaana ns. päällä. Tiedän, että olo kyllä
taas voimaantuu ja kohenee ja herkkyytenikin saa hiukan lepoa ja tunto-
sarveni kaipaamaansa huoltoa :).
Siinä hetkessä, kun ahdistus on voimakkaimmillaan se ei vain auta,
vaikka kuinka ajattelee, että kyllä tämä helpottaa. Aina se kuitenkin on
jossain kohtaa helpottanut ja kepeämpi mieli on hypännyt kelkkaan.
Ihanaa, kun päivät on pidentyneet ja puhkeava luonto saa oikein
henkäilemään ja ihastelemaan tuota ihmeellisyyttä minkä Luoja meille
tarjoilee. Se luo toivoa. Vaihtuuhan vuodenajatkin niin miksi ei sitten
minun mielialani vaihtuisi.
Elämä etenee omalla painollaan. Sen, kun jo vihdoin oppisi ja eläisi
hetkessä niin varmasti olisi kepeämpi askel täällä kulkea.
Opettelen. Oppimistahan tämä elämä on. Ehkä huomenna kuljen jo
tanssahdellen. Ehkäpä.