Elämän mutkat

Kun elämä on kiertänyt mieleni mutkalle, olen juossut pakoon varjojani kuitenkaan siinä onnistumatta.
Polttavat, kuumat kyyneleet olen pyyhkinyt poskiltani kulkiessani läpi pimeän.
Kun viimein aurinko on päästänyt säteensä luokseni, olen tuntenut rakkauden lämpimän halauksen ja antanut itselleni luvan hengittää.

Se tunne, kun ei jaksaisi edes nousta sängystä, saatikka tarttua imurin varteen.
Päässä humisee ja hartiat tuntuvat painavan aivan liikaa.

Parisen vuotta sitten uuvuin ja masennuksen tummat varjot heiluivat ympärilläni. Olihan sitä vaikea myöntää, että olen loppu. Hävettikin.

Eihän minulla edes ole fyysisesti raskas työ ja pieniä lapsiakaan ei ollut valvottamassa yöuniani. Perhe ja katto pään päällä. Elämä hyvässä jamassa. Pitäisi vain sinnitellä.

No pää ei ollut samaa mieltä. Ei auttanut kuin hakea apua ja jäädä sairauslomalle. Pari kuukautta olin kotona. Nukuin paljon. Voimat oli vähissä. Pikkuhiljaa sitä kuitenkin alkoi saada voimia ja elämässä alkoi taas valo pilkahdella.

Aiemminkin olin kokenut masennuksen tummat aallot ja kertonut asiasta vain hyvin harvoille. Tällä kertaa päätin olla avoimempi asian suhteen. Jotenkin se tuntui huojentavalta. Ei tarvinnut esittää jotain muuta kuin oli.

Erityisherkkyys on iso syy siihen, että masennun ja uuvun helposti. Kun kaikenaikaa on antennit pystyssä mieli ja keho eivät pysy perässä. Sitä kuormittuu todella helposti. Nyt on vain pitänyt opetella kuuntelemaan kehoa ja hillitsemään tahtia, kun alkaa käymään liikaa kierroksilla.

Nyt myös osaan olla armollisempi itseäni kohtaan. Haluankin sanoa, että jos et tiedä mitä on olla uupunut tai masentunut, älä tuomitse. Niitä tunteita mitä tuolloin käy lävitse ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut samaa. Ja koskaan ei pidä kenenkään vertailla omaa elämäänsä, omia ilojaan ja surujaan muiden elämiin. Jokaisella kuitenkin on ne omat ilonsa ja surunsa, tulimmepa me mistä tahansa ja vaikuttaisimmepa missä vain.

Tänä päivänä ja tänä hetkenä kaikki on hyvin. Elämä on hyvä.

Ihanaa ja niin lempeää kesän jatkoa teille lukijani!

Rakkaudella Piia