Ystäväni
haluan, että uskot itseesi.
Olet arvokas, tärkeä ja ainutlaatuinen.
Kukaan toinen ei loista samanlaista
valoa kuin sinä.
Osaankohan puhua oikein? Tuijotetaankohan minua? Pidetäänköhän outona? Riitänkö?
Niin tuttuja tuntemuksia itselleni. Olen aina ollut
jännittäjä. En mikään sanavalmis tai kaikessa etunenässä menossa.
Olen introvertti erityisherkkä. Toisinaan saattaa extrovertinkin piirteitä minussa olla. Viihdyn rauhallisessa ympäristössä. Tarvitsen omaa aikaa ja nautin hiljaisuudesta.
Haluan kuitenkin korostaa, että nautin myös ystävieni seurasta. Ja kohtaamisista. Mutta pääasiassa olen hiljaisuutta rakastava persoona.
Olen asiakaspalvelutyössä, joten minun on myös sen vuoksi oltava ulospäinsuuntautunutkin. Mutta myönnän, että työni vie voimia. Toki se myös antaakin. Onnekseni voin työskennellä hyvässä työilmapiirissä.
Vei pitkään, kun hyväksyin ja osasin ymmärtää, että olen erityisherkkä ja, että se on ihan normaali ja hyväksyttävä ominaisuus ihmisessä. Vasta viime vuosina siitä on puhuttu minun ja muiden herkkiksen onneksi.
Olen useinkin kokenut elämäni aikana ulkopuolisuuden tunteita räväkämpien kanssaihmisten seuraasa, mutta tänä päivänä onnekseni vähemmän. Joskus se oli erittäin epämiellyttävää. Tänä päivänä osaan ajatella meidät erilaisina tyyppeinä ja, että minäkin herkkyyksineni olen aivan hyvä tyyppi juuri näin.
Ja jos joku ei minusta pidä niin sillehän vain en voi mitään. Ja se olkoon niin. Kun itse kohtelee toisia hyvin niin se riittäköön.
Jokainen meistä tuntee toisinaan riittämättömyyttä, ahdistusta ja ulkopuolisuuden tunteita. Eikö vain?
Voisin melkein väittää, että jokainen. Tai sitten on aivan superihminen jos ei.
Olemmehan vain ihmisiä.
Ehkä tärkein mitä voimme tehdä täällä, kun kuljemme ja kohtaamme ihmisiä on huomioida jokainen. Kukaan ei ole ylitse muiden. Sen, kun vain muistaisimme.
Ihanaa, oivaltavaa ja raikasta kesänjatkoa lukijani!
Piia