Sinä päivänä auringonvalo siivilöityi kasvoilleni aivan erityisellä tavalla ja tunsin höyhenen keveän sipaisun kädelläni.
Sinä päivänä rinnan päällä asustellut möykky tuntui enää pienenä nokareena.
Sinä päivänä askeleeni tuntuivat pumpulin keveiltä ja katseestani saattoi huomata toivon pilkahduksen.
Sinä päivänä taivas tuntui laskeutuneen maan päälle ja koko maailma tuntui hymyilevän minulle.
Sinä päivänä jolloin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tummat sävelet tuntuivat kadonneen ja tilalle oli tullut elämän nälkä.
Uuvuin pari vuotta sitten. Uuvuin, koska erityisherkät tuntosarveni tekivät töitä liian paljon. Uuvuin, koska suoritin elämääni.
Vaikka työmäärä minua ei väsyttänyt uuvuin silti.
Masennukseni nosti päätään taas ja tuntui, että elämässä ei ollut iloa, vaikka todellisuudessa ilonaiheita oli niin paljon.
Pikkuhiljaa, kuin hiipien tuo mieleni masentaja teki jalansijaa päässäni ja en enää oikein osannut olla iloinen. Olin rauhaton, ahdistunut ja niin lopen väsynyt, että normaalit askareetkin tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Silti tein ja tein, väkipakolla.
Olen aina tykännyt, että esim. kun lähden töihin, koti on siisti. Sängyt pedattu, imuroitu, keittiö siisti. Ei isoja hommia, mutta ei myöskään pakollisia. Silloin tuntui, että kaikki on pakko tehdä. Hassua, mutta ikävää silloin, kun pitää otteessaan tuo epämieluisa suorittamisen peikko.
Onnekseni sain apua ja elämä alkoi pikkuhiljaa tuntumaan elämiseltä. Opettelin rentoutumaan ja hiukan keventämään taakkaani. Aloin pikkuhiljaa nähdä värejä ja elämä alkoi taas maistua. Tunne oli ihana. Se tunne, kun pystyi laskemaan taakan harteiltaan, huokaisemaan ja hymyilemään. Olemaan onnellinen. Tunne oli sanoinkuvaamattoman upea.
Erityisherkkänä minun on vaikea olla huomaamatta kaikkia ärsykkeitä ja asioita elämässä ja ympärilläni yleensäkin. Opettelua tämä on kaiken aikaa. Välillä epäonnistun todella ja toisinaan onnistun todella. Armollisuutta olen opetellut ja onnistunkin siinä toisinaan ihan kelvollisesti.
On hyviä päiviä ja huonompia. Elämähän on sellaista. Tällä hetkellä osaan hyväksyä asian.
Yritän elää hetkessä. Eläthän sinäkin?
Rakkaudella Piia