Emme näe asioita jos kuljemme suljetuin silmin.
Emme kuule jos annamme ajatusten metelin
täyttää päämme.
Emme tunne jos pidämme sydämemme oven lukittuna.
Ja kuinka paljon ihmeellistä ja ihanaa eläen niin
jää kokematta.
Olimme tänään rakkaan äitini ja koiramme Murun kanssa kävelemässä veden äärellä ja metsäreitillä. Kuinka kaunista kaikkialla olikaan ja miten ihmeellinen luontomme onkaan.
Kaikki nuo puut väriloistossaan, pieni sammakonpoikanen joka loikki polun yli, sorsat uiskentelemassa.
Ja tämän kuvan, joka runossa on äitini nappasi kävelyreissullamme.
On todellakin rikkaus elää tällaisessa maassa kuin Suomi. Vaikka olenkin nurissut syksyn tuloa niin tänään mietin sitä kuinka upeaa on, kun on nämä neljä erilaista vuodenaikaa. Silti olen kevät ja kesä ihminen, mutta voin aina opetella pitämään myös syksystä ja talvesta. Asenne ratkaisee.
Avoimin silmin, korvin ja sydämin
Silloin, kun olen ollut masennuksen kourissa tai ahdistus on puristanut rintani niin sykkyrälle en ole kyennyt näkemään kuin oman pahan oloni. Se tunne on sietämätön.
Siinä kohtaa ei ole jaksanut ajatella tällaisia asioita.
Kuinka paljon osaankaan arvostaa sitä, että tällä hetkellä tunnen tyytyväisyyttä ja innostusta.
Tämä kirjoittaminen on yksi intohimoni ja olen pitkästä aikaa löytänyt liikunnan riemun kuntosalilta. Pian alkaa myös opiskelut ja se on kivaa ja jännääkin. En olisi pari vuotta sitten uskonut, että tunnen tällaisia tunteita tai, että opiskelemaan lähtisin.
Kyllä elämä on ihmeellistä ja ihanaa. Toisinaan myös koukeroista ja kouristavaa, mutta yritetään löytää ne ilon hippuset ja pidetään aistimme avoimina niin saatamme yllättyä positiivisesti.
Ihanaa loppuviikkoa!
Syysterveisin Piia