Olethan aina oma itsesi, vaikka
sinusta tuntuisikin, että olisi oltava
jotain muuta.
Haluan kirjoittaa aiheesta, joka varmasti koskettaa meistä monia.
Elämämme pyörii todella paljon somen ympärillä ja yleensäkin maailma ulkopuoleltamme yrittää syöttää päähämme millaisia meidän kuuluisi olla.
Monella meistä on paineita, suuria paineita siitä mikä on riittävästi.
Se tärkein, mitä omassa sisimmässään tuntee unohtuu.
Monella tapaa saamme vaikutteita ulkoapäin. Riippuu tietysti ihmisestä miten minkäkin asian värittää, mutta se on varmaa, että tämä aika missä elämme on hullua. Samaan aikaan se on hienoa.
On ihanaa, kun voi saada uusia tuttavuuksia tai jopa ystäviä somen kautta, mutta pahimmillaan tämä elämän hullunmylly sokeuttaa todellisuudelta. Ja eniten huolettaa nuoret.
Niin toivoisin jokaiselle lapselle ja nuorelle terveen mielen ja ajatuksen itsestä ainutlaatuisena ja upeana yksilönä.
Meistä jokainen on arvokas ja meidän ei tarvitse olla samanlaisia.
Me saamme olla erilaisia. Saamme pitää eri asioista, kulkea omaa tietämme ja meidän täytyy rakastaa itseämme sellaisina kuin olemme.
Some asiaan palatakseni, voin itsekin myöntää, että on ollut hetkiä, kun olen ajatellut, että lopetan koko kirjoittamisen.
Olen epäillyt itseäni. Olen miettinyt miksi seuraajia häviää somekanavistani tai miksi
joku ei seuraa minua, vaikka itse seuraan häntä tai miksi julkaisustani ei pidetä.
Puhun tästä, koska uskon, että lähes jokainen sisällön tuottaja näitä asioita miettii jossain vaiheessa.
Tällä hetkellä olen super kiitollinen jokaiselle seuraajalleni Facebookissa ja Instagramissa sekä kaikille teille ketkä käytte lukemassa täällä blogiani. Olette täyttä kultaa!
Mutta minulle ei ole tärkeää se kuinka moni lukee vaan lähinnä se, että voin antaa jotakin kirjoituksillani. Eli ei todellakaan se määrä. Jos vain sitä tavoittelee voi hämärtyä se oikea sanoma mitä haluaa välittää.
Useimmiten kirjoitan hetken mielijohteesta, kuten nytkin. Tämä kirjoitukseni on siis aikamoisen sekavaa sotkua.
Pointtini tässä kaikessa on kuitenkin se, että toivoisin jokaisen arvostavan itseään juuri sillä paikalla millä olemme. Toivoisin, että jokainen meistä voisi tehdä asioita mitkä tuottavat itselle hyvän mielen. Olkoon se sitten opiskelu, harrastus tai jonkin uuden oppiminen.
Ei anneta minkään latistaa sisäistä valoamme ja annetaan hyvyyden kuljettaa ja ohjata niin varmasti löydämme paikkamme täällä.
Upeaa alkavaa viikkoa jokaiselle!
Piia