Pakkasaamun kirpeä kosketus nenän päässä.
Auringon toivoa tuovat säteet.
Autoon istahtaessa kauniit jääkukat täyttävät
näkökenttäni.
Kuinka kauniisti pakkasyö on
taiteillutkaan taideteoksensa eteeni.
Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sydämessäni
läikähtää tavalla, josta tiedän, että elämä kantaa.
Tuo auton ikkunasta ottamani kuva pari päivää sitten kuvastaa sitä tunnetta, kun pikkuhiljaa alkaa näkemään valoa ympärillään. Rupeaa näkemään kauniita yksityiskohtia ja voi pysähtyä asioiden äärelle. Vajaa pari vuotta sitten olin noiden tunteiden äärellä.
Masentunut ihminen ei ole epänormaali. Masennus on sairaus siinä missä moni muukin sairaus. Sitä ei tarvitse häpeillä, ei salailla tai olla puhumatta siitä. Päinvastoin, siitä täytyy puhua, hakea apua ja pyytää apua! Yksin ei pidä jäädä.
Haluan omalta osaltani tuoda tähän maailmaan avoimuutta. Puhumattomuudella ja asioiden sisään painamisella ei hyvinvointia voi saavuttaa.
Tällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa, teemana kohtaaminen.
Kohdatuksi tuleminen on jokaiselle meistä tärkeää. Kun masentunut ihminen yrittää räpiköidä kaikkien epämääräisten ja itseä kuormittavien tunteiden kanssa päivästä toiseen, on kohtaaminen erityisessä asemassa.
Olen itse kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta mitä sain, kun uuvuin ja masennuin. Ne lämpimät katseet ja ymmärrys joita silloin kaipaa saavat jaksamaan.
Haluankin kannustaa jokaista katselemaan ympärilleen ja kohtaamaan ihmisiä. Ole siinä tukena jos toinen kaipaa. Kysy, kuuntele ja ymmärrä. Anna aikaasi.
Loppuun vielä: Masentunut, hae ja pyydä apua. Älä häpeä. Masennus on sairaus samalla lailla kuin flunssa tai vatsatauti. Sinä olet tärkeä ja ihmeellinen. Ainutlaatuinen.
Halauksin Piia