Toisinaan suru pusertaa kasaan eikä
rinnassa oleva möykky tunnu sulavan.
Elämän kipupisteissä ei välttämättä
pysty näkemään valon pilkahdustakaan.
Jossain kohtaa kuitenkin myrsky laantuu
ja kuin huomaamatta sydän alkaa
pamppailemaan kevyemmin ja sumuverho
raottaa tilaa ilolle, valolle ja toiveikkuudelle.
Tämä vuosi ei alkanut kovinkaan elinvoimaisena. Väsymys ja terveydelliset haasteet toivat kuormitusta arkeen.
Lisänä tähän oli muutakin huolta, joka romahdutti minut jollain tasolla vähäksi aikaa tilaan, jossa taistelin etten vain romahtaisi täysin.
Olen erityisherkkä ja se tuo tiettyjä haasteita elämään. Aistin, kuulostelen, tutkiskelen, pähkäilen. Nämä asiat toisinaan saa oloni lähes sietämättömään tilaan. Onneksi keinoja hermoston ja mielen rauhoittamiseen löytyy kuitenkin.
Tällä postauksellani haluan kuitenkin rohkaista.
Elämässä on aina kipua. On muutoksia, surua, itkua, kaipuuta, stressiä, apatiaa, epävarmuutta ja kaikenlaisia tunteita ja asioita, jotka tuottavat taas niiden tunteiden kautta erilaisia tunteita ja oloja.
Miten ihana tunne onkaan, kun elämä hymyilee ja suorastaan naurattaa. Ja, kun vatsanpohjassa kutittaa ja sydän pakahtuu onnesta. Mutta sitten on tunteita, jotka vie meidät ahdistukseen, kuljettavat mutkaisia polkuja. Niitä kulkiessa ei hymy välttämättä kaunista kasvoja tai onnentunne kipristele vatsassa. Silloin haluaisi vajota, painua viltin alle siihen saakka, kun helpottaa.
Vastaus ei kuitenkaan löydy piiloutumalla, eikä se löydy tunteita tukahduttamalla. Päinvastoin, olo pahenee jos kaiken patoaa sisälleen.
Elämä tuo eteemme odottamattomia käänteitä, joihin emme voi varautua. Se miten niihin suhtaudumme riippuu meistä. Esimerkiksi jos sairastuu voi jäädä negatiivisuuden kehään pyörimään, mutta auttaako se? EI! Mutta myöskään ylipositiivinen asenne ei auta. Vaan siihen auttaa hyväksyminen.
Hyväksymisellä tarkoitan sitä, että ei pidä kieltää tunteitaan vaan antaa niiden olla. Eikä pidä väkisin laittaa yltiöpositiivista asennetta päälle.
Tunteet on hyväksyttävä. On kohdattava ahdistus, menetys, suru jne. Ne on tunteita. Ne on ihmisyyttä.
Tunteet kuuluu ihmisyyteen. Ne on olleet aina ja tulevat aina olemaan.
Tietoisuustaidot on erinomainen hoitokeino hermoston rauhoittamiseen ja vakaaseen mieleen. Harjoitteita löytyy paljon ja tietoa laajasti netistä.
Suosittelen säännöllisiä rentoutusharjoituksia. Ne rauhoittavat hermostoa ja mieltä. Uni paranee ja olo on vakaampi. Mielen harjoitteet ovat yhtä tärkeitä kuin kehonkin. Ja näin kristittynä haluan sanoa, että rukoilen myös, mutta se ei sulje pois kehon ja mielen rentoutusharjoitteita. Ja tämä on minun mielipide. Koska tämäkin jakaa mielipiteitä, halusin sen tuoda tähän.
Rauhallista pääsiäistä ja ihanaa kevään jatkoa!
Piia