Palasista olemme kasattuja, jokainen meistä.
Nuo pienet palaset kuin eriväriset hioutuneet ja
hioutumattomat kivet sisällämme ovat niitä joiden
mukaan elämme.
Rakkaus, viha, ilo suru, intohimo, ahdistus, usko,
katkeruus, toivo, pettymys.
Liuta noita palasia, tunteita on ihmisen sisällä.
Ja, kun joku tunne iskee päälle, oli se sitten minkälainen
tahansa, voi tunnustellen kuunnella mitä se haluaa kertoa
sinulle.
Sillä joku sanoma jokaisella noilla tuntemuksilla on.
Toisinaan ihmisen elämään ajautuu kriisejä, ahdistuksia,
mitä milloinkin. Silloin on avauduttava tuolle tunteelle ja
kuunneltava mitä sillä on kerrottavanaan. Väkisin ei ikäviä
tunteita saa katoamaan. Niiden on annettava olla ja kuunnella
niitä. Pikkuhiljaa jotain alkaa avautumaan ja voi käydä läpi
asioita.
Muutoksia mitä itsessä tapahtuu iän karttuessa on välillä
vaikea selittää tai kuvailla. Ihminen muuttuu ja ei ole enää
se sama kuin joskus oli. Kypsyy, kasvaa ja arvot ja kaikki
muokkautuu. Jos voisi muuttaisin kyllä omasta elämästäni
monia asioita, mutta se ei ole mahdollista. Elämä mikä on
takana on ja se mitä tuolla kulman takana odottaa on täysi
kysymysmerkki.
Se mitä olen oppinut viimeisen vuoden aikana on, että täytyy
toteuttaa unelmiaan ja arvostaa oikeasti sitä mikä on.
Se on vaikeaa, mutta opettelemisen arvoista.
Tämä Korona-aika on ollut kurjaa ja ikävää, mutta myös laittanut
omien ajatusten ja unelmien äärelle miettimään.
Tämä kirjoittamisen ihanuus on yksi mistä saan sitä kaivattua
voimaa ja sitä ei voi liikaa hehkuttaa.
Tunnustellaan tunteitamme. Opetellaan kuuntelemaan niitä ja
puhutaan niistä luotettaville ystäville, terapeutille, vanhemmille,
kenelle tahansa. Ei säilötä sisuksiin. Siitä kasvaa vain suuri
möykky rintaan. Nautitaan elämästä ja sen väreistä. On vain tämä
yksi elämä!