Ei täällä kukaan ilman kyyneliä selviä,
ei edes hän, jonka maalaus näyttää
täydelliseltä.
”Aina hän jaksaa olla iloinen, tekee asioita ja onnistuu.”
”Aina hän saa arvostusta, on kaikkien suosima ihminen, ei koskaan epäonnistu.”
Kuulostaako tutuilta ajatuksilta? Luulenpa, että jos ei kaikille niin aika monille kuitenkin. Itse kuulun ainakin siihen porukkaan jolle nuo ajatukset kuuluu toisinaan. Mutta se on normaalia, olemmehan ihmisiä, heikkoja, tarvitsevia.
Se ei tarkoita kuitenkaan, että haluaisi keneltäkään mitään pois. Joskus oma olo tuntuu vain niin raskaalta, väsyneeltä, saamattomalta, että on kuin isku päin kasvoja, kun joku toinen sanoo, että. ” Olen juossut monta kertaa viikossa useiden kilometrien lenkkejä, olen puunannut koko asunnon lattiasta kattoon joka viikko, ikinä en sorru herkkuihin tai ajattelen aina positiivisesti.”
Mutta se mitä kaiken tämän suorittamisen tai täydellisyyden tavoittelun alla voi olla, onkin kenties paljon sellaista mistä emme tiedä. Siellä voi olla ahdistusta, surua, yksinäisyyttä ja pelkoa.
Ei siis pidä tuijottaa koko maalausta vaa katsoa myös sen taakse.
Rakkaudella
Piia