Että uskaltaisin kulkea kohti unelmiani,
antaisin herkkyydelleni tilaa olla.
Että en menettäisi toivoani vaan antaisin
elämäni rakkauden kuljetettavaksi.
Niin, elämä kuljettaa. Se kuljettaa meitä hyvinkin erilaisten kujien kautta. Tie vie välillä synkkien metsien läpi, sumuisten maastojen halki. Mutta se, miten kuljemme, miten astelemme läpi haastaviempienkin esteiden lävitse on meistä kiinni. Vai onko? Ei. Tai valinnoillamme voimme vaikuttaa joihinkin asioihin ja joihinkin asioihin taas emme ollenkaan.
Erityisherkkänä koen monet asiat todella voimakkaasti. Kuuntelen, aistin ja vaistoan asioita todella herkästi. Esimerkiksi jokin tapaaminen on saattanut aiheuttaa mieleeni erittäin ahdistavan olon useammaksi päiväksi tai jokin viestittely tehdä saman reaktion. On voinut olla, että itse asian on mieltänyt tietyllä tavalla ja vastapuoli toisella tavoin ja siitä on syntynyt väärinkäsitys, joka jatkaa pyörrettään. Tai sitten olen vain jäänyt pohtimaan ja murehtimaan jotain asiaa päiväkausiksi.
Joskus herkkyyteni ajaa minut niin ahtaalle, että hengittäminenkin tuntuu vaivalloiselta.
Jos vain täällä maailmassa voisimme elää sovussa ja huomioida toistemme erilaisuuden ja herkkyyden tai sen, että ehkä siellä kuoren alla onkin jotain muuta, sellaista mitä emme voi tietää tai nähdä. Jos vain kaikki voisivat kohdata toisensa huomioiden ja välittäen niin maailma olisi niin paljon parempi paikka elää. Mutta sehän on vain haavetta, valitettavasti.
Mutta se mikä on varmaa on se, että elämä on ainutlaatuista ja ihanaa, kaikesta epävarmuudesta huolimatta.
Ja se on ihanaa, että olemme jokainen erilaisia. Yritetään siis ymmärtää toistemme erilaisuus ja kunnioittaa toisiamme.
Ihanaa keskikesää sinä lukijani!
Rakkaudella Piia