Mitä näet katsoessasi peilikuvaasi?
Näetkö kauniin hymyn ja silmät sädehtivät?
Vai näetkö katseen tyhjän ja epävarman?
Niin helppoa on itseään ruoskia, ajatuksilla
onnettomilla piinata.
Helpointa kuitenkin olisi kulkea mielin kevyin,
itseään rakastaen ja sanoin hellin hoivaten.
Itseään täytyisi kohdella hyvin. Puhua kauniisti ja arvostaa. Se ei ole välttämättä helppoa.
Itse olen aina ollut jotenkin epävarma ulkonäöstäni. Se juontaa juurensa kouluaikaan.
Olin kovin laiha ja kuulin siitä toisinaan huomautteluita ikätovereiltani. Yllättävän iso vaikutus voi olla kouluajoilla. Ja yllättävän julmaa on se maailma missä silloin eletään.
Erityisherkän nuoren maailma on hyvin toisenlainen kuin ei herkän. Kaiken imee itseensä kuin sieni. On opittava sulkemaan pois tietyt asiat ja hyväksyttävä itsensä juuri sellaisena omanlaisenaan ja riittävänä.
Siihen aikaan, kun itse olin yläasteella, maailma oli toisenlainen kuin tänä päivänä. Ei erityisherkkyydestä puhuttu. Sitä ajatteli olevansa joku outo tyyppi, kun maailma tuntui niin raskaalta toisinaan.
Luojalle kiitos, tänä päivänä avoimuus tämän asian kanssa on kasvanut ja se on luonteenpiirre siinä missä muutkin piirteet.
Tänä päivänä en ole langanlaiha todellakaan ja nyt harmittaa kuinka häpeillen toisinaan suhtauduin itseeni. Jos olisi tämä järki, kantaisin itseni ylpeydellä.
Tänä päivänä tuskailen, että miten onkin päässyt tuota painoa kertymään vaivihkaa.
Voih, miksi ihminen ei ole tyytyväinen juuri siinä paikassa ja ajassa kuin on milläkin hetkellä!
Minun on vaikea sanoa itsestäni positiivisia asioita, mutta negatiivisia sitäkin helpompi.
Onneksi koko ajan vahvistun ja asiaa työstän.
Kunpa jokainen osaisi kantaa itsensä ylpeydellä ( positiivisella tavalla ) ja myötätuntoisesti.
Jokainen meistä on ainutlaatuinen omalla tavallaan. Luojan luomia olemme kaikki.
Upeaa alkavaa viikkoa upeat!
Piia