Ystäväni, sinunkin elämässäsi koittaa hetki, kun möykky rinnassasi katoaa ja valo häikäisee silmiäsi. Uskothan sen?
Sillä painostavimpienkin päivien jälkeen ilmestyvät aina uudet, raikkaat tuulet.
Kaikilla meillä on oma polkumme jota kuljemme. Toisilla se on aika suora, toisilla hiukan mutkitteleva ja joillain hyvinkin kiemurainen.
On ihmisiä joilla elämä on niin vaikeaa ja haastavaa, että toivo sananakin on kuin kirosana.
Emme koskaan voi tietää mitä ihmiset käyvät elämässään läpi, vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisikin olevan hyvin.
Mielestäni koskaan ei pidäkään olettaa mitään.
Eikä pidä tuomita tietämättä koko tarinaa.
On todella rankkoja asioita mitä ihmiset voivat käydä läpi, joten aina pitäisi olla hienovarainen, kun on ihmisten kanssa tekemisissä. Etenkin keitä ei tunne kovin hyvin tai lainkaan.
Yksi asia mikä pompsahtaa usein meidän ihmisten mieleen on vertailu. Toiselle iso asia voi olla toiselle pieni ja toisinpäin.
Yksi kestää enemmän kuin toinen asioita. Isokin murhe voi toiselle olla pieni. Muistetaan tässä kuitenkin ymmärtämys, koska emme voi tietää miten iso asia joku on ihmiselle ja voi järkyttää mieltä toden teolla.
Usein vertaamme murheitamme toisten murheisiin. Mitätöimme omiamme ja ajattelemme, että toisella kuitenkin on huonommin asiat. Mutta, kun murheen kohtaa se on todellinen juuri hänelle kenet se nappaa ja se ei kysy onko tämä pienempi tai isompi kuin tuolla toisella
Jokaisen elämä on arvokas. Jokaisen huolet huolia jos niitä on ja koitetaan muistaa se kohtaamisissa.
Kaikki me olemme yksilöitä. Toinen on vahvempi, toinen herkempi. Tuetaan, annetaan lohtu ja toivo kanssakulkijoillemme ja muillekin keitä elämässämme eteen tulee.
Jo yksikin lämmin katse voi auttaa jaksamaan. Ollaan lempeitä.
Halauksin Piia