Älä anna maailman määritellä sinua vaan kulje oman sydämesi laineiden tahdissa.
Tämän, kun muistaisi. Olen uinut kuin kala vedessä pitkin elämääni. Herkkää puoltani olen yrittänyt työntää oman kodin ulkopuolella syrjään. En tietenkään ole siinä onnistunut kuin joskus. Ei herkkyyttään pysty piilottamaan. Se on ja se pysyy.
Olen kulkenut pitkän matkan tähän missä tänä päivänä olen. Ja ei, en tarkoita titteleitä tai maallista mammonaa vaan sydäntäni, mieltäni.
Kaikkein eniten voin kiittää Taivaallista Isää siitä, että olen tällä paikallani juuri tässä. Pikkuhiljaa alan päästä kärryille siitä mitä haluan ja mihin minua kutsutaan.
Uudet tuulet puhaltavat syksyllä opiskelujen osalta ja odotan sitä jännityksellä, mutta sillä tavalla hyvällä tavalla perhosia vatsassani. Myönnän, että mielessäni on käynyt, että perun koko homman, mutta en ole perunut.
Äitini sanoi ehkä vuosi, pari sitten, että hän on saanut sydämelleen sanan, että menen kouluun. Ja uskon, että se on nyt tämä. Silloin ajattelin, että en todellakaan halua opiskella.
Mutta meidän aikakäsitys ei ole sama kuin Jumalan joten ajattelen, että se aika on nyt.
Nyt on aika, minun aika mennä ”kouluun”.
Katsotaan mitä se tuo tullessaan ja onko se minun juttu. Tällä hetkellä se ainakin tuntuu ja kuulostaa omalta.
Haluankin kannustaa ihmisiä kuuntelemaan ja tarkkailemaan sisintään ja mitä se haluaa sanoa. Koskaan ei ole myöhäistä toteuttaa haaveitaan ja kulkea niitä kohti. Kaikki ei käy hetkessä. Asiat vaativat aikansa ja paikkansa.
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tai mihin se kuljettaa, mutta tällä hetkellä se tuntuu ihan hyvältä. Jännittävältäkin, mutta hyvältä.
Ihanaa loppuviikkoa!
P.S Rakastan heinäsirkkojen siritystä. Toivottavasti sinäkin?
Halauksin Piia